|
Histamiini
Näitä aineita ovat esimerkiksi sytokiinit ja leukotrieenit, joka vauhdittavat tulehdusreaktiota muun muassa houkuttelemalla paikalle lisää valkosoluja, joiden joukossa on myös syöttösoluja. Paikalle alkaa kertyä kuolevia soluja, joita toiset solut käyttävät ravinnokseen. Tuloksena on aktiivisten aineiden runsas vapautuminen elimistössä. Verisuonet laajenevat, limakalvot turpoavat ja nenän tukkoisuus pahenee. Allerginen nuha jaetaan kahteen päätyyppiin: *
jaksottainen allerginen nuha (siitepölynuha, heinänuha) Jaksottainen allerginen nuha (siitepölynuha)Jaksottaisen, tiettynä vuodenaikana esiintyvän allergisen nuhan aiheuttaja on siitepöly, eli kyseessä on niin sanottu heinänuha (siitepölynuha). Suomessa on kolme eri siitepölykautta: lehtipuiden, heinien ja pujon kukinta-aika. Lehtipuiden kukinta alkaa maan eteläisimmissä osissa jo maalis-huhtikuussa (leppä ja pähkinäpensas) ja jatkuu kesään saakka, jolloin heinäkasvien kukinta alkaa. Pujon kukinta alkaa tavallisesti heinä-elokuun vaihteessaSiitepölyallergia puhkeaa yleensä esikouluiässä. Sitä kutsutaan usein nuorten taudiksi, koska oireet ovat voimakkaimmillaan juuri nuoruusiässä. Oireilu voi alkaa myöhemmälläkin iällä, vaikka se ei olekaan yhtä tavallista. Potilaat ovat usein itse päätyneet siitepölyallergiadiagnoosiin ennen lääkärin vastaanottoa, koska oireiden esiintyminen liittyy niin selvästi esimerkiksi koivun siitepölykauteen. Jos asiasta on epäselvyyttä, voi lääkäri tehdä allergiatestin joko verinäytteestä tai ihotestin avulla. Jaksottaisen ja jatkuvan allergisen nuhan oireet ovat samankaltaisia, mutta nenän tukkoisuus on yleensä korostuneempaa jatkuvassa allergiassa, erityisesti pölypunkkiallergiassa. Heinänuhaan liittyy usein kiusallista silmien limakalvojen oireilua, joka aiheuttaa kutinaa ja silmien vuotamista. Nenä- ja silmäoireiden lisäksi saattaa heinänuhaan liittyä voimakasta väsymystä, joka on siis allergian oire, ei lääkityksen haittavaikutus. Joskus allergiaoireet ovat voimakkaita hoidosta huolimatta. Eräänä hoitovaihtoehtona on tällöin siedätyshoito. Se sopii ensisijaisesti siitepölyallergian hoitoon, mutta hyviä hoitotuloksia on saatu myös esimerkiksi kissa-allergian hoidossa. Siedätyshoitoa eli ”allergiarokotusta” ei pidä sekoittaa tavalliseen rokotukseen, johon kuuluu tavallisesti yksi tai kaksi rokotuskertaa. Siedätyshoito on pitkäkestoinen, kolmesta viiteen vuotta kestävä hoitomuoto, jossa potilaalle annetaan säännöllisesti pistoksia. Hoidon teho on usein hyvä, mutta potilaat joutuvat useimmiten jatkossakin käyttämään lääkitystä, tosin entistä huomattavasti pienemmällä annostuksella. |
||
| Allerginen nuha - Siitepölynuha | | Kutina - Nokkosrokko | | Kuiva iho - Perusvoide | |